Sunnuntaina Duke pääsi pitkästä aikaa ladulle. 3km menivät Katrin kanssa ja ajaksi katsoin 6min 30sec. Ensimmäiset 15metriä koira vain haukkui Katrille ja sitten alkoi meno. :D Tyhjälle lähtivät mutta ei paljon haitannut.

 Veerakin kirjoitti olohuonetokoilusta niin minunkin varmaan pitänee. Duke saa siis jokapäivä aamu-ja iltaruokansa tekemällä temppuja, tokoilemalla tai jollain jota mahtuu olohuoneessa tekemään. Tekniikkaa toakoa ajatellen lähinnä siis. Olen nyt parina päivänä opettanut tuolle koiralle takajalkojen nostamista, nyt menee jo niin että se pomppii yksi jalka ilmassa ja satunnaisesti pitää kumpaakin takajalkaa sekunnin verran ilmassa. Toinen on sitten kielellä lipaisu, se on kiva niin koiralle kuin minullekin :D Kaikki nämä pienet temput sheippailen sille, Dukesta on hirmu kiva yrittää kaikkea itse ja se ehdottelee paljon kaikkea pientä mistä voisi kuulla naksuttimen äänen :D Tokoliikkeistä merkki, ruutu ja metalli on opetettu sheippaamalla, ja tänään metallissa tapahtuikin jälleen suuri edistys kun tuo ymmärsi oikeasti että palkkaa ei tule ellei tartuta siihen kapulaan kunnolla. Nyt se tarjoilee sitä hienosti, tämä näyttää olevan sellainen liike jota pitää kokoajan pitää muistissa. Lisäksi Duke osaa erotella ja tuoda käskystä remmin, hanskan, kännykän ja flexin.

Älykkyys ihan paistaa läpi

Maanantaina tokot, ekana liikkeenä seuraamista ja sitten heti perään lelujen seasta luoksetulo. Duke vähän mietiskeli miksi kaikki ihanat lelut on sen nenän edessä mutta tuli kuitenkin laukalla luokse vaikka silmät käväisivätkin pari kertaa leluissa.
Toisena sitten hyppynouto (hieno) ja heti perään tunnari, ihan mahtavaa haistelua! Ei minkäänlaista maistelua yms. vaan tosi maltillisesti kävi, kaikki läpi! Seuraavaksi tehtiin kaukojen ekaa vaihtoa, ja taas tuli sama ongelma, eli koira joko ei noussut ollenkaan maasta tai sitten tuli reippaasti eteenpäin. Pohdittiin sitten tätä vähän aikaa ja päätettiin kokeilla seuraavaa: käskytys erittäin vaativaa, jopa käsimerkki todella tiukka. Treenilistalle: aina samanlaiset käskyt. Nämä toimi, ja koira nousi hyvin, palkka tietenkin jokaisesta vaihdosta. Saatiin muutama onnistunut toisto ja lopeteltiin siihen sitten. Viimeisenä seuraamista imuttaen, kokeilin juoksemista siinä kääntymisiä ja kyllähän se seuraa namikättä vaikka kaivoon joten tässä ei mitään ongelmaa ja koira sai hyvän tuulen päälle.  

mutta osaa se olla komeanakin...

...aika harvoin tosin.

Treeneissä on Duken kanssa mukava ja rento olla, se tietää kun tehdään töitä ja tietää kun rauhoitutaan odottamaan omaa vuoroa. Olen pari kuukautta sanonut Dukelle "treenaamaan" kun mennään treenaamaan ja otan sen häkistä/seinästä, se on ihan reilua koiralle kun tietää millon saa olla innoissaan ja millon ei. Vastavuoroisesti lepotauolle mennessä sanon "huilaamaan" jotta aina kun Duke olisi minun kanssa hallissa/kentällä, se olisi aina innoissaan ja valmis tekemään töitä -ei tulisi niitä ikäviä haisteluita yms. mitä niin monella koiralla näyttää olevan.

Toinen asia, mikä minua kovin kiinnostaa mutta
mistä en oikein tiedä, on patoaminen. Periaatteessa tiedän mitä se tarkoittaa, miten sitä toteutetaan mutta siihen se jää. Miten sitä loppupeleissä toimii, miten sitä voi hyödyntää kisoissa ja kokeissa. Täytynee ottaa selvää! Duke kyllä keskittyy satasella kun teen sen kanssa jotain, mutta kun sen vie pois ei se ala piippaamaan tai huutamaan vaan istuu/makoilee ja odottaa omaa vuoroansa. Sitten kun sen ottaa seinästä irti se nostaa itsensä sopiville kierroksille eikä laske niitä ennenkuin joutuu uudestaan tauolle. Näitä pitää ottaa esille Välimäen koulutuksessa ja Särkivaaran-leirillä, sieltä uskoisi tietotaitoa löytyvän ;)

                                    

muut kaatuu me ei milloinkaan

Voi lässynlää. Oon aivan surkea. Meillä meni agilitykisat aivan päin honkia ja minua vain naurattaa. Mulla ei ollut pää kasassa ja koirakin eleli vain omaa elämäänsä, veteli vain pitkin kisapaikkaa kieli vyön alla kohti lähtöpaikkaa. Koira kyllä käyttäytyi niin radalla kuin sen ulkopuolella. Ei vain ollut kisafiilistä. Tusinan verran hylkyjä saatiin kolmelta radalta :D Eka radalla tapahtui jotain ja koko pakka hajosi, aloin nauramaan ja siihen se jäikin. Saatiin räpiköityä maaliin kuitenkin. B-radalta saatiin jopa kymppi! Rima tippui ja keppien sisäänmenossa meni väärästä välistä. C-rata menikin sumussa, myöhästyin startista enkä muistanut rataa. Erittäin hyvät lähtökohdat siis! Ja huonosti se menikin, kepit jouduttiin aloittamaan NELJÄ kertaa uudestaan! En muista päivää milloin noin olisi tehnyt. Rytmi meni yksinkertaisesti sekaisin. En sitten muistanut loppurataa, mutta tosi hieno poispäinkääntö tehtiin! Vika rata on videolla ja se löytyy täältä. Kiitos Johannalle kuvauksesta!

 Kursivoiduista lauseista sen verran, että pitihän se kokea tämäkin päivä, kun kaikki menee huonosti. Jotenkin ehkä toivoinkin että joskus tämmöinen päivä tulisi. Duke on joka asiassa niin nopea oppimaan ja kaikki on ollut yhtä onnistumisten vuoristorataa, joten hyvä että tuli lopulta se jyrkkä lasku. Olen pitänyt aina lähes itsestäänselvyytenä sen että Duke osaa melkein ajatuksesta kaiken. Pitihän joskus tulla se henkinen lasku että mulle muistutetaan ettei tuo ole superkoira vaikka se sitä lähenteleekin. Tästä on suunta vain ylöspäin! Sitä paitsi, eikö sitä sanota että pitää käydä ihan pohjalla ennenkuin voi nousta?

 Jotenkin kummallista että minä otan nämä näin kevyesti, yleensä olen niin kilpailuhenkinen että meinaan itkeä jos epäonnistun. Ei se haittaa jos rima tippuu mutta jos minä ohjaan huonosti ja koira joutuu tekemään töitä päästääkseen mukaan. Me ollaan kuitenkin parivaljakko, niin treeneissä, kisoissa kuin kotona ja sen näkee. Vaikka sille rähähtää, se katsoo vain kujeilevasti ja tietää juuri millä tavalla sen pitää katsoa minua saadakseen ihan kaikki anteeksi. Se on vaan niin suloisin ja minulle sopivin, tuntuu monesti että katsoisi peiliin Dukea katsoessa, se on niin samanlainen monissa tilanteissa kuin minä. Toiset koirat eivät katso samalla tavalla, eivät tule syliin juuri niinkuin Duke; "MINÄ tulen tähän näin, älä liiku. Haittaako?" Sitten se huokaisee ja näyttää että kaikki on nyt hyvin. Miten silloin voi enää tehdä mitään muuta kuin painaa päänsä toisen kylkeen?

near, far wherever you are

 Yks päivä mulla tuli ihan hirveä ikävä Köpiä. Voi pientä pottunenää siellä jossain. Mietin että millaista elämä olisi jos Köpi elelisi vielä vanhuuden päiviään täällä. Aika rankkaa, ainakin mulle. Potisin  jatkuvasti huonoa omaatuntoa mennessäni Duken kanssa treeneihin. Ehkä näin on parempi vaikka se sattuu niin saatanasti.

Mitäs muuta, aksattu ollaan vaihtelevalla menestyksellä, treenivihko vaan savuaa kun kirjoittelen sinne treenisuunnitelmia, onnistumisia, epäonnistumisia ja tavoitteita. Päästiin activelle nyt pariin valkkaan, toivottavasti saatais tälle ääliö-ohjaajalle jotain järkeä päähän. Liian vaikeita ratoja on ollu mulle nyt monta kertaa peräkkäin ja syyllisyydentunnosta Duke-paran luustoa kohtaan melkein ihan itkettää. Tänään käytiin kuitenkin hubailemassa U:n muotoinen rata matalilla rimoilla ja Dukella oli hauskaa, minulla ei. Pitäiskö vaan suosiolla lopettaa koko agility kun tuntuu että kokoajan mennään vain takapakkia kun vertaa kesään. Minulle on ollut esimerkiksi suuri yllätys että koira täytyy palkata itse, joten joka kerta viimeinen este menee vituiksi kun alan kaivamaan lelua taskusta. Täytynee opetella. Koiralla kyllä on motivaatio kohdillaan. 

Mun pitäis nauttia joka sekunnista tuon koiran kanssa mutta se tuntuu olevan aksassa tosi hankalaa nyt. 

Tokossa sen sijaan tuntuu olevan nousukausi ja mä nautin 110% sen treenaamisesta, pitää toppuutella itseään välillä ettei tule taas ylitreenattua kuten kesällä. Mikä fiilis kun se parin kerran jälkeen oppi ruudun ja hyppynoudon ja hyppää tosi vinoista heitoista takaisinkin esteen yli. Tunnari on aika valmis, oon ajatellut hankaloittavani sitä kahden ihmisen hajuisilla kapuloilla kun se on nyt vähän liiankin itsevarma kyseisessä liikkeessä. Kahden ihmiset hajut vois vähän epävarmoittaa (<- onko suomalainen sana edes?) sitä, nyt ollaan jo todella lähellä väärien maistelua. Ei kyllä ole ikinä sitä tehnyt mutta ei ole kaukana. 

Esineilläkin käytiin ja kaikki kolme nousi nopeasti. Tekisi mieli taas pitkästä aikaa hakumetsään, ehkä ensi viikolla päästäis sitä tekemään. Ollaan myös käyty joka viikko vetotreeneissä. Duke lähtee nyt hyvin lähdössä ja eilen ne meni Köpi-aussien kanssa 3,3 km samassa vetonarussa. Lähdössä Duke komensi Köpille että nyt juostaan ja lujaa, kävi Köpin naamalla vähäsen antamassa palautetta. Köpi oli juossut aikaisemmin pitemmän lenkin kuin Duke ja Duke sitten veti koko köörin kunnialla loppuun saakka, olivat kuulemma hienosti juosseet yhdessä.  

Vaikka on syksy on pakko aina yrittää muistuttaa itselle että nauti tuosta koirasta, se on nyt siinä eikä huomenna. Tulihan sitä sen neljä vuotta odotettua, ja oli sen arvoinen.  

yksi etappi saavutettu

 Käytiin tänään Duken kanssa käyttymiskokeessa ja BH sieltä napsahti nimen eteen! Koe meni normaalilla Dukeraivolla eteenpäin, kaikki liikkeet olivat erinomaisia lukuunottamatta hihnatta seuruuta, siinä koira jäi pysähdyksen jälkeen tuijottamaan jotain. Kaupunkiosuudessa ei huomautettavaa.



 Muuten ollaan tokoiltu aika paljon, ja ihan suunnitelmallisesti! Ruutua ollaan tehty enemmän edellisen viikon aikana kuin koko vuonna yhteensä ja onhan se tuottanut tulosta. Koira hakee keskipaikkaa lähes 100% varmuudella, tästä naksaus ja palkka lentää koiran taakse. Tästä tullaan seuraavaan ongelmaan, teen treeninamit aina liian pieniksi ja sitten nakki lentää sen kaksi metriä jos sitäkään. Olen nyt yrittänyt terästäytyä tässä.

Muuten treenit sujuvat omalla painollaan, ihan kivasti. Pitäisi nyt alkaa muodostaa niitä tavoitteita, ei vain ensi vuodelle vaan pidemmälle tähtäimelle. Mitä haluan sitten kun Duke toivottavasti joskus on tokovalio? Jääkö tokoilut siihen vai haluanko osallistua SM-kisoihin. En oikein vielä tiedä. 

Aina välillä tuntuu että edetään liian nopeasti, varsinkin agissa. Koira kyllä menee rataa, minäkin osaan ohjata mutta jotenkin haluaisin vielä kiinnittää tekniikkaan huomiota, palkata paljon ja kaikesta että ennenkaikkea kummallakin olisi kivaa. Pian saadaan halliin avain niin voitais ottaa tavoitteeksi käydä vaikka kaksikin kertaa viikossa itsenäisesti ja palkkailemassa kepeiltä, kontakteilta ja yksittäisistä esteistä. 

Esineruutuakin tehtiin yksi päivä ja hienosti haki kaikki kolme esinettä. Kokoa oli ruudulla 40x60m ja kaikki esineet olivat ruudun takaosassa. Duke oli aivan onnensa kukkuloilla. Voisin taas käydä tekemässä jäljen sille vaikka heti huomenna, tämän päivän Duke saa makoilla kainalossa. 

Yksinkertaisesti paras

 Ajattelin tänään erilaisia koiria ja niiden omistajia. Mietin millainen koira olisi minulle se kaikista paras, millaisella taistelutahdolla, saalisvietillä ja muilla ominaisuuksilla varustettu koira. Niitä pohtiessa tulin sitten siihen tulokseen että ei helvetti mullahan on jo semmoinen. Eipä tuossa koirassa ole mitään mitä muuttaisin. Aika hyvin kun se on vasta minun ensimmäinen harrastuskoira. "Kaikella on tarkoituksensa"  sanoi äitini kun kuuli että en saanut yhtä tiettyä pentua vaan jatkoin vielä etsimistä kesäkuussa 2010. Sillä oli, minun tarkoitukseni oli saada hieno harrastuskoira.

"You're simple the best, better than all the rest. 

Better than anyone, anyone i've ever met."

   Ole vielä 15 vuotta luonani rakas luupää.