maanantai 28. maaliskuuta 2011

viime viikko


 Ja TAAS on menny viikko etten oo muistanu kirjotella tänne mitään :/  No,  korjaan asian tällä viikolla! :)

 Viime keskiviikkona oli toko, joka olikin sitten viimeinen Elinan vetämänä. Hyvä kurssi on ollut :)
Tehtiin (ok tunnustan piti käydä kurkkaamassa Sannilta mitä tehtiin)
  •  Alkuun  paikallaoloa häiriössä, Duke kerran nousi mutta tais tajuta ite että eihän tässä saanu nousta, ilme ainakin oli semmonen ;)
  • Sitten temppuilua, Duke osaa yhden ainoan tempun jota sitten jalostettiin vähän eteenpäin.
  • Temppuilun jälkeen perehdyimme seuraamiseen ja vietiin muilta sitten leijonasosa ajasta kun sitä setvittiin.
  • Sitten hyppyä sekä jääviä pareittain, Duken häiriökestävyys on kasvanu mielettömästi, istui sivulla vaikka Veila siinä nenän edessä hyöri, kontakti ei tippunut! Hyvä Duke!
  • Yksikseen tein kaukoja, joissa tapahtuikin läpimurto kun Duke tajusi että voi vaihtaa asentoa vaikka minä oonkin vähän kauempana, pari kertaa oon tehny neljästä metristä mutta useimmiten tehdään parista metristä kun ei meillä kiire ole ja haluan olla varma ettei Hundeni liiku.

Perjantaina oli agi, ja no, mitähän me tehtiin. Hengailtiin, tehtiin pari kertaa keppejä ja jotain valssiohjauksia.
Lauantaina kävin kepoilemassa OKK:n kisoissa kun Sanni&Lilli agittivat, hienon näköistä menoa oli! Tuomarilla oli tiukat ihanneajat ja korkeat rimat. Aijai sen radoille en uskalla mennä :D

10kk 1viikko.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

tokoaagiatokoaagia...



  Viime maanantaina (14.3)  oli agittelut, jotka menikin oikein mukavasti! Duken kepit edistyy ja kontaktit samoin, minä saisin alkaa opetteleen sitä ohjausta :D
 Duke-petteri alakaa oppimaan tuota hallissa oloa sillon kun muut vetää aksaa, ei se kilju enää ja pystyy ihan hyvin istumaan nätisti siinä lähellä eikä tartte kokoajan heilua ja huutaa! Hyvä Dukesteri! :)

 Keskiviikkona oli tokottelut, ja nekin meni mukavasti, mun on paha kertoa mitään kun en muista enää :D

 Perjantaina oli vapaavuoro ja käytiin myös pentukurssilla kun siinä oli tilaa, jäätiin vielä yksinään reenaileen Satun&Kertun kanssa.

 Lauantaina käytiin tavallista pidempi lenkki kun käytiin Veila-issikan kanssa 3 tunnin lenkki metsässä! Sai siinä koirat leikkiä ja juosta oikein kunnolla! :)

 Nyt maanantaina oli agittely ja videotakin löytyy! Kepit ja kontaktit edistyy mainiosti, ja koko koira muutenkin mutta on tuo mun ohjaus aika hirveää... -.-







sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

möllejä olemma


 No nyt on taas Duke poloisen pää täynnä kaikkea uutta ja jännittävää!

 Torstaina kävimme katselemassa lampaita vähän tarkemminkin, ja kyllä jäbällä jonkinlaisia vaistoja on, mä oon vain aika huono kirjottaan paimennuksesta mitään kun en tajua siitä oikein vielä :D
 koko kolmikko koolla :



 Perjantaina oli mölliagit, ja tässä rata:

 Ja tässä video:

 Omia mokia oli kaikki kuten videolta näkee, mun pitäis tosiaankin harjoitella ohjausta enemmän ilman koiraa! :D



Lauantaina oli tokoepikset kassilla, ja nehän meni vallan mainiosti! 119/120 pistettä ja voitto kotiin!
 Aussie-Mina oli myös skaboissa mukana ja Eevalle ja Minalle tuli 108/120 pistettä ja 3.sija! Onnittelut sinnekin päin, iloista menoa oli :)

  •    kokonaisvaikutus    10
  •    paikallaolo 1min     10
  •    seuraaminen           9,5  (vähän perse heitteli välillä)
  •    maahanmeno          10
  •    luoksetulo              10
  •    kokonaisvaikutus   10

 Hyvä Duke! <3

                                                   <3


                                                  Saimme ensimmäisen pokaalin, muut palkinnot ovat mahassa! ylpeä Duke:

Videota:


 




KAS:sin hallilta ajettiin Sannin, Emman ja Lillin kanssa jatkamaan harjoituksia Hiukkavaaraan jossa sitten tottistelimme kera rotikoiden! Paikallaoloa Duke teki sillon kun Lilli leikki vinkulelulla ja hyppeli hyppyesteen yli, ja pysyi kuin tatti! Hyvä Duke! 

 Hyppyä teimme mekin, ja kyllä se on hieno tuo koira, lähetin jostain 5 metrin etäisyydeltä ja vielä vinostikin, ja hyvin haki koiruus hypyn! JEE!

 Ja sitten en muista mitä tehtiin, pitäis ottaa muistikirja matkaan reeneihin niin muistaisin kirjottaa tännekin ne ;)

 Kuvia Dukesta ja Emmasta, ensin siellä kassin hallilla ja sitten hiukkavaarassa:
 




 Kahden tunnin lenkin jälkeen on hyvä pienen Duken nukkua ja odotella huomista agilityä!

 loppuun vielä Loukusan Katrin ottamia kuvia Dukesta, (8.3)



keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Vielä videota!


Toissapäivänä käytiin tokoilemassa, ja niin myös eilen. Ja tänään.... :O Meihin on iskenyt tokokärpänen, varmaan sen vuoksi että lauantaina on KAS:sin epikset ja no niin... heh, me mennään reenaamaan sinne. :D
 Eilen käytiin Katrin&Krissen kanssa tokoilemassa, ja alussa meinas mennä hermot kun koirani ei keskittynyt yhtään. Pistin sen seinään kiinni ja leikin krissen kanssa, ja jo alkoi herra murkkuikä kiinnostumaan minustakin. ;) Nätisti se sitten teki.

 Yleisön pyynnöstä videota Duken tokoilusta: Nämä otettiin siis kaksi päivää sitten, ja halusin harjoitella vähän palkattomuutta, ei Dukella sinänsä vire minnekään kadonnut mutta ei se tehnyt samalla draivilla kuin yleensä. Mutta tätä(kin) alamme harjoittelemaan. :)

 seuraa
 Seuraa2
luoksetulo
liikkeestä maahan

 Tänään on sitten tokoreenit  :)

lauantai 5. maaliskuuta 2011

kerrankin videota


 Keskiviikkona oli taas toko, ja olin kerännyt koko päivän tokotreenifiilistä ja tsempannut itseäni ;)
 Se auttoikin, aivan mahtavat treenit oli!
 Viisi toimipistettä oli, aloitimme peruuttamisesta. Imuutin ja Duke pysyi tosi kivasti mukana, edistystä on tapahtunut tosi paljon!

 Seuraavana oli nouto, ja sehän nyt on Duken suosikkiliike niin eipä ongelman poikastakaan ollut, treenattiin enimmäkseen kestoa suussa pitämisessä kun oli vieraat kapulat, myös metallikapulaa nakkelin ilman mitään perusasentoa yms, tärkeintä nyt vaan on että se pitää sitä suussa. Myös yksi kokonainen noutoliike otettiin normikapulalla, palautus on mukavan nopea, tykkään! :)

 Noudon jälkeen oli vuorossa kaukot. Maahanmeno onnistuu vaikka kuinka kaukaa nopeasti (Duke tykkää heittäytyä maahan, sitä on niin paljon treenattu) mutta istumaan nousu on mun makuun liian hidas, siihen vaan treeniä että se nousee heittämällä ylös eikä hitaasti. Kaket on oikein mukavalla mallilla :)

 Sitten oli liikkeestä seisominen, ja se on Duken ehkä epävarmin liike tällä hetkellä koska mun pitää antaa aika reipas vartaloapu että se pysähtyy HETI eikä hetken päästä. Saatiin läksyksi reenailla yksikertaisesti että kun Duke on mun edessä ja peruutan, pysäytän sen ja nakkaan lelun taakse. Duke ei välttämättä osaa seiso-käskyä vielä erottaa kunnolla samalla lailla kuin maahan-käskyä.

 Viimeisenä oli vuorossa hyppy, ja se on tosi hyvä! Ainut että Duke jää aika lähelle hyppyestettä, treenattiin sitä niin että lähetin sen perusasennosta kaukaa esteellä ja siellä oli sitten n. 10 metrin päässä targetti joten poika paineli aikaa lujaa :D  Pari kertaa otin myös ilman namialustaa ja heti oli parempi! Seiso-käsky on hypyssä Dukelle ihan selvä, joten ihmettelen miten se ei osaa yhdistää seiso-käskyä liikkeeseen. :O


 Perjantaina oli agility, treenattiin Aa:ta ja keppejä. Rengasta ja käännöksiä tehtiin lyhyellä radalla. Saa siinä juosta kun agikaiffari Viitapirun Duke painaa tuhatta ja sataa! :D

 Videota Duken kepeistä, aika hyvin se vetää eikä tarvitse ohjata remmistä yhtään. :)