near, far wherever you are

 Yks päivä mulla tuli ihan hirveä ikävä Köpiä. Voi pientä pottunenää siellä jossain. Mietin että millaista elämä olisi jos Köpi elelisi vielä vanhuuden päiviään täällä. Aika rankkaa, ainakin mulle. Potisin  jatkuvasti huonoa omaatuntoa mennessäni Duken kanssa treeneihin. Ehkä näin on parempi vaikka se sattuu niin saatanasti.

Mitäs muuta, aksattu ollaan vaihtelevalla menestyksellä, treenivihko vaan savuaa kun kirjoittelen sinne treenisuunnitelmia, onnistumisia, epäonnistumisia ja tavoitteita. Päästiin activelle nyt pariin valkkaan, toivottavasti saatais tälle ääliö-ohjaajalle jotain järkeä päähän. Liian vaikeita ratoja on ollu mulle nyt monta kertaa peräkkäin ja syyllisyydentunnosta Duke-paran luustoa kohtaan melkein ihan itkettää. Tänään käytiin kuitenkin hubailemassa U:n muotoinen rata matalilla rimoilla ja Dukella oli hauskaa, minulla ei. Pitäiskö vaan suosiolla lopettaa koko agility kun tuntuu että kokoajan mennään vain takapakkia kun vertaa kesään. Minulle on ollut esimerkiksi suuri yllätys että koira täytyy palkata itse, joten joka kerta viimeinen este menee vituiksi kun alan kaivamaan lelua taskusta. Täytynee opetella. Koiralla kyllä on motivaatio kohdillaan. 

Mun pitäis nauttia joka sekunnista tuon koiran kanssa mutta se tuntuu olevan aksassa tosi hankalaa nyt. 

Tokossa sen sijaan tuntuu olevan nousukausi ja mä nautin 110% sen treenaamisesta, pitää toppuutella itseään välillä ettei tule taas ylitreenattua kuten kesällä. Mikä fiilis kun se parin kerran jälkeen oppi ruudun ja hyppynoudon ja hyppää tosi vinoista heitoista takaisinkin esteen yli. Tunnari on aika valmis, oon ajatellut hankaloittavani sitä kahden ihmisen hajuisilla kapuloilla kun se on nyt vähän liiankin itsevarma kyseisessä liikkeessä. Kahden ihmiset hajut vois vähän epävarmoittaa (<- onko suomalainen sana edes?) sitä, nyt ollaan jo todella lähellä väärien maistelua. Ei kyllä ole ikinä sitä tehnyt mutta ei ole kaukana. 

Esineilläkin käytiin ja kaikki kolme nousi nopeasti. Tekisi mieli taas pitkästä aikaa hakumetsään, ehkä ensi viikolla päästäis sitä tekemään. Ollaan myös käyty joka viikko vetotreeneissä. Duke lähtee nyt hyvin lähdössä ja eilen ne meni Köpi-aussien kanssa 3,3 km samassa vetonarussa. Lähdössä Duke komensi Köpille että nyt juostaan ja lujaa, kävi Köpin naamalla vähäsen antamassa palautetta. Köpi oli juossut aikaisemmin pitemmän lenkin kuin Duke ja Duke sitten veti koko köörin kunnialla loppuun saakka, olivat kuulemma hienosti juosseet yhdessä.  

Vaikka on syksy on pakko aina yrittää muistuttaa itselle että nauti tuosta koirasta, se on nyt siinä eikä huomenna. Tulihan sitä sen neljä vuotta odotettua, ja oli sen arvoinen.