Maanantai-aamusta treenattiin hakua. Maasto oli aika tasaista mutta jonkun verran löytyi kuoppia, kumpareita ja pusikoita mihin pystyi kömpimään piiloon. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla etukulmassa pressun alla. Lähti suoraan ja löysi ukon nopeasti. Oikea etukulma oli myös miehitetty ja lähti aivan tajutonta vauhtia, tiedä sitten hoksasiko Duke Sannin olevan siellä, semmoista kyytiä se paineli.
Kolmas ukko löytyi kuopasta vasemmalta puolelta hyvin ja neljäs niin ikään hyvin. Kyllä se tuo haku on mahtava laji, huomenna on taas onneksi reenit! Dukelle tehtiin myös vielä 2 ilmaisua rullan kanssa ja otti sen aika hyvin heti ja toi mulle. Lähti näytölle kuin höyryjuna. :D Motivaatiota kyllä ainakin siis löytyy!
Tokoja tehtiin maantaina ohjatuissa.
- ohjattua purkeilla, 4x oikea. Kaikki oikein ja hyvällä tyylillä.
- Luoksetulo läpijuoksuna. Hyvin tuli hieman vauhti hiipui lopussa.
- Noutoa. Ei muuten tehnyt loikkaa kapulalle!
- hyppynoutoa taas vinoista kulmista.
- Paikkis 4 min. Ei tippunut lonkalleen koko makuun aikana!
- Fiilis oli koko treenien ajan hyvä kummallakin.
Vetoja ei oikein voinut ottaa tällä viikolla kun on ollut niin liukkaat kelit.
Perjantaina oli ohjelmassa ensin tokoa Hiukkavaarassa, tehtiin mm. tunnari, ruutua ja ohjattua.
Sitten Duke ja Senni vähän kahvittelivat kun pikku-Emmalla oli synttärit!
Tuli siinä hieman ajeltua pimeässä, syötyä autossa mutta päivän paras hetki oli kun lähdettiin ajamaan Activelle treeneihin! Sieltä onkin sitten videomateriaalia ja kyllähän tässä kisakuume vain nousee kun koira on niin huippu. Oon aika onneton kun hehkutan joka kirjoituksessa mutta en minä siitä nyt viiti valittaakaan kun ei ole mitään valitettavaa. Kova totuus ja kun minä en ole mikään kirjoittamisen Mozart niin tämä jää tämmöiseksi pintaraapaisuksi kaikesta :D
Noniin, niihin treeneihin. Koira oli nopea ja hieno ja upea ja minä, noh unohdetaan se.
Kooste treeneistä. Huippufiilis, oli mahtavat treenit. 10 tuntia meni matkoineen kun ajeltiin joka paikkaan mutta oli hieno päivä!