maanantai 20. helmikuuta 2012

Terveydestä asiaa


Noniin, luustokuvissa tuli käytyä ja hyvältähän ne näytti! Duken oli kiva käydä lääkärissä kera tovereiden, Lilli&Emma tulivat nimittäin myös. Lääkärinä toimi Kaisa Wickström. Ensin tutkittiin silmät ennen tippoja ja terveiltä näyttivät jo siinä vaiheessa. Seuraavaksi tarkemman tähystelyn kohteeksi joutuivat polvet, jotka jo muutaman vääntelyn jälkeen osoittautuivat täysin puhtaiksi. Sydän tutkittiin myös ja niin ikään terve, ei sivuääniä. Tahtojen taistelun jälkeen sain kuin sainkin laitettua niin Emmalle kuin Dukellekin tippoja silmiin ja pian silmätkin todistettiin täysin terveiksi.

Lyhyen odottelun jälkeen laitettiin koiralle piikki takamukseen ja silmät alkoivat luppasta. Koira kannettiin röntgeniin ja minut jätettiin jännittämään. Onneksi oli juttukaveri mukana mutta omat juttuni alkoivat loppua kohden mennä aina vain hysteerisemmäksi. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen meidät kutsuttiin katsomaan kuvia taululta ja pulssi lähenteli kahtasataa.

Ensin tulivat Lillin kuvat, seuraavaksi Emman. Duken kuvat tulivat viimeisenä ja niistä ensimmäisenä tulivat selkäkuvat. Puhtaalta ja hyvältä näytti kuvaavan lääkärin mielestä. Selkäkuvat lähtivät vielä eteenpäin Anu Lappalaiselle joka lausuu ne. Kyynärkuvat seuraavana, niistä ei löytynyt lääkärin mielestä mitään vikaa ja sanoi että aika puhtaat nollat olisivat. Hyvin symmetriset olivat. Seuraavana lonkat, ja taaskaan ei lääkäri löytänyt mitään vikaa, jälleen symmetriset. Reisiluunpää on hyvän muotoinen ja lonkkamalja tarpeeksi syvä. Olat olivat myös hyvät, ei irtopaloja tai rikkoa missään, puhtaat olivat lääkärin mielestä. Ranteiden kanssa sama homma. Olat ja ranteet halusin kuvata ihan varmuuden vuoksi kun ei satanen lisää tunnu miltään tässä vararikossa minkä kuvaukset aiheuttivat ja sainpahan tietää että koira on terve myös niiltä osin.

Lonkat ja kyynäret lähtivät tietysti vielä kennelliittoon mutta voi sitä helpotuksen ja ilon tunnetta kun lääkäri kehui Duken kyynäriä ja varsinkin lonkkia. Nopeasti koirat heräilivät ja lähdettiin takaisin kotiin toipumaan. :)

Täältä löytyy vielä kuvia luustosta.

Muutama päivä tästä, lauantaina Duke alkoi yskimään. Kävimme lauantaina tekemässä lyhyen agilitytreenin hallilla ja illalla se alkoi. Maanantaina kävimme näyttäytymässä jälleen lääkärille ja kennelyskähän se meille tupsahti, kuten aavistelinkin. Tämä tarkoittaa 10 päivän täyslepoa, höyryhäkkejä ja rasittavia päiviä. Yhdet agilitykisat ja yksi maailmanmestarin agilityvalmennus jää nyt välistä mutta tärkeintä on koiran terveys.


Höh, en näe tätä kuurapartaa reiluun viikkoon kun pitää niin pieniä lenkkejä tehdä rasituksen ollessa minimi.

8 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Hienolta näytti Duken kuvat :) Terve poju! Ja voi hiivatti tuota kennel yskää argh!

- Jenny - kirjoitti...

Onnea terveestä luustosta ja yskään pikaista ja pitkäaikaista paranemista Dukelle toivottaapi Jenny ja Beni :)

Jenni kirjoitti...

Duke kiittelee tsempeistä, tuo yskä on tosi ärsyttävä, pakko pitää kunnon tauko ettei pitkity!

Timo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Timo kirjoitti...

Hyvä hyvä, kyllä terveen koiran kelpaa kirmailla!
Pitkää pinnaa tauon ajaksi. :/

Jenni kirjoitti...

Tack! Pitkää pinnaa tarvitaan kyllä, mutta onneksi voi aina alkaa suunnittelemaan kesän treenejä ja leirejä :D

Elena kirjoitti...

Onnea terveistä luista! Teistä tulee vielä vaikka mitä ;)

Jenni kirjoitti...

Kiitokset, toivottavasti tulis edes jotakin :D