keskiviikko 12. lokakuuta 2011

my little sniffer


Duke teki sunnuntaina 30 ruutua, 10 tunnaria ja 10min metskun naksuttelua. Kaikki lyhyissä erissä tosin mutta erityisen tyytyväinen olen tunnareihin! Tehtiin kävyillä, tikuilla ja kepeillä, aina toi oman vaikka oma olikin jonon viimeisenä, n. 20 käpyä ensin ja viimeisenä oma. Mainio pieni nuuskuttelija.
 Sitten siirrytään ruutuun, koira haki oikeaa paikka aika kivasti, muutaman kerran tarjosi liian eteen, jätin naksauttamatta ja haki parin sekunnin päästä uudelleen taaemmas. Muutama vauhtiruutukin otettiin, nopeita ainakin olivat ;)
 Metalli ei olekaan enää niin kamalan ällöttävä kuin aikaisemmin, päinvastoin! Se nostelee sitä ihan mielellään ja kävelee se suussa aivan normaalisti. Tähän olin tosi tyytyväinen.

 Maanantain ohjatuissa meno alkoi seuraamiskatsauksella, koutsi kiinnitti huomiota heti minun asentooni ennen liikkeellelähtöä, jonka takia koirakin oli aivan räjähdysvalmiudessa. Kun ongelma poistettiin, ääntelykin loppui kuin seinään. Sitten tehtiin vinoja hyppynoutoja, pohdittiin miten Duken kapulan saalistus saataisiin loppumaan ja tehtiin siinä välissä myös juoksuseuraamis-käännöksiä imuttaen. Sormet oli verillä mutta koiran paikka hyvä :D

Paikallamakuuta tehtiin nami sekä leluhäiriössä, ensin ladottiin koiran eteen ihania maksanpaloja ja sitten palkkailtiin kun koira katsoi minuun. Se taisi huomata heti mitä piti tehdä kun ei vilkaissutkaan nameihin. Samaa tehtiin sitten niin että koutsi heitteli lelua ja ei saanut nousta vaan piti tuijottaa minua. Vähän se tsiikas lelun olevan vielä tallessa mutta pysyi kuitenkin hyvin. Kaikenkaikkiaan mainiot treenit!

2 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Moi! Löysin tänne teidän blogiin Petsien kautta ihan sattumalta, ja olin jo lähdössä pois kunnes tajusin että näytät jotenkin tutulta... :D Taisit olla Koiramme-lehdessä? :D Sori jos oon erehtynyt henkilöstä, mutta mun mielestä siinä oli joku juttu tyyliin "jos minulla ei olisi koiraa" tj. ja siinä ihan sun näkönen tyttö! :D

No, ei mulla oikeastaan ollut muuta asiaa! :)

Jenni kirjoitti...

Sama ihminen, tunnustan :D