sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

viikonlopun treenit


 Perjantaina kävin pentutokossa Emman kanssa, teimme paikkista, maahanmenoja, istumisia, luoksetuloa ja odottamista. Agissa duunailimme putkea ja kahden hypyn suoraa sekä vähän keppejä. Emma oli hieno vaikka olikin niin kuuma :)

 Agissa saimme Dukesterin kanssa yksityistunnin kun kukaan muu ei ollut päässyt/ei viitsinyt helteen takia lähteä reenaamaan. Dukessa ei ole minkäänlaisia muutoksia vaikka onkin näin kuuma, jes! Kastelin ison pyyhkeen ja puristin suurimmat vedet pois, oli mukavan viileä varmasti.

miten huima taidonnäyte paintilla.



 En ymmärrä muuten miksei flexitrack toimi, eikä myös agilityblues. :/  No, ei voi mitään.

 Rata oli ylläoleva, ja molempiin suuntiin mentiin. Kepeille kun muistin tehdä rytmityksen niin hyvin meni.

(c) Katri Loukusa

 Lauantaina käytiin tekemässä jälkien ajoa, enimmäkseen janatreeniä eka kerran Dukelle. Hyvin meni, ei yhtään miettinyt mihin suuntaan olisi pitänyt lähteä vaan heti meni sinne minne pitikin. Kaksi janaa tehtiin, pituutta 40m.

 Sunnnuntaina tehtiin myös yksi jana, ja yksi pidempi jonka tallasi äiti. Vauhtia voisi ottaa vähän pois, kepit kyllä nousee mutta itse tykkäisin vähän rauhallisemmasta vauhdista jäljen päällä.  Pituutta pidemmälle jäljellä reilu 150m, paljon mutkia ja kulmia, ei ongelmaa.

(c) Katri Loukusa


 Sunnuntaina päivällä käytiin treenaamassa tokoa, kerrankin yksin! :D Videotakin saatiin.

 seuruu
 maahanmeno
 seisominen
 kaukot
 vauhtinouto


(c) Katri Loukusa

 Kiitos Duke kun olet olemassa <3




Ei kommentteja: