Ja TAAS on menny viikko etten oo muistanu kirjotella tänne mitään :/ No, korjaan asian tällä viikolla! :)
Viime keskiviikkona oli toko, joka olikin sitten viimeinen Elinan vetämänä. Hyvä kurssi on ollut :)
Tehtiin (ok tunnustan piti käydä kurkkaamassa Sannilta mitä tehtiin)
- Alkuun paikallaoloa häiriössä, Duke kerran nousi mutta tais tajuta ite että eihän tässä saanu nousta, ilme ainakin oli semmonen ;)
- Sitten temppuilua, Duke osaa yhden ainoan tempun jota sitten jalostettiin vähän eteenpäin.
- Temppuilun jälkeen perehdyimme seuraamiseen ja vietiin muilta sitten leijonasosa ajasta kun sitä setvittiin.
- Sitten hyppyä sekä jääviä pareittain, Duken häiriökestävyys on kasvanu mielettömästi, istui sivulla vaikka Veila siinä nenän edessä hyöri, kontakti ei tippunut! Hyvä Duke!
- Yksikseen tein kaukoja, joissa tapahtuikin läpimurto kun Duke tajusi että voi vaihtaa asentoa vaikka minä oonkin vähän kauempana, pari kertaa oon tehny neljästä metristä mutta useimmiten tehdään parista metristä kun ei meillä kiire ole ja haluan olla varma ettei Hundeni liiku.
Perjantaina oli agi, ja no, mitähän me tehtiin. Hengailtiin, tehtiin pari kertaa keppejä ja jotain valssiohjauksia.
Lauantaina kävin kepoilemassa OKK:n kisoissa kun Sanni&Lilli agittivat, hienon näköistä menoa oli! Tuomarilla oli tiukat ihanneajat ja korkeat rimat. Aijai sen radoille en uskalla mennä :D
10kk 1viikko. |
2 kommenttia:
No ne radatha oli teknisesti aika helppoja joten tottakai voitte Duken kaa mennä ton tuomarin radoille tulevaisuudessa :) Ja jos pohja on kunnossa niin eipä niissä rimoissakaan ole hätiämitiä ;) Lillikään ei yleensä pudota rimoja mutta kait se nyt ainaki sen yhden kisoissa pudottaa kun ohjaaja huitoo minne sattuu thihihi.
Tottakai pitää ainakin yks rima pudottaa ettei liian helpoksi mene ;)
En kyllä tiijä että uskallanko hehe, tykkäsin enemmän niistä activen radoista, suoraa humputtelua vain :D Vaikka tulis varmaan aika kiire kun Duke sais vaan juosta suoraan :O
Lähetä kommentti