perjantai 1. marraskuuta 2013

Ei siis millään pahalla


 Lokakuu on ohi, sitä vietettiin mainiossa seurassa kahdella eri leirillä. Särkivaaran syysleirillä Jokelassa ja aussieyhdistyksen haku- ja tottiskoulutuksessa Maaningalla. Molemmat koirat olivat mukana ja treenasivat.

Aloitetaan kuun alusta, eli vuorossa ensin leiri mihin osallistuin ensimmäistä kertaa kasvatinomistajana! Lähdettiin ajamaan Oulusta jo keskiviikkona, oltiin iltapäivästä perillä ja torstaina aloitettiin leiri. Vety treenasi leirin aikana kaksi kertaa jälkeä, pellolla oltiin, sekä pari kertaa käytiin kentällä. Duke teki hakua 3 kertaa sekä kerran tehtiin tottiksessa seuruu, noudot ja eteenmeno. Samppa oli maastoissa kouluttajana ja Tytti tottiksessa.
Vetyn eka jälki oli aika säätämistä, mutta seuraavana päivänä olin itse jo paremmin liinan kanssa messissä ja jälkikin onnistui hyvin. Välillä tuntuu että Vety on niin ahne että se vaan ratkeaa liitoksistaan mutta parempi tietenkin näin. Tottiksissa Vety teki seuraamista, noutoa, merkkiä, luoksetuloa ja ruutua. Noudon naksuttelusta on päästy eroon ja se luonnistuu paremmin. Hampaita lähti irti tottiksissa treenin aikana joten leikistä tuli aika kämäistä :D Vetyn kanssa on kiva treenata.



Duke teki hakua 3 kertaa, ensimmäistä kertaa kiintorullalla! Rullia oli sekaisin, eli joka toinen irtorullilla. Aluksi tarvitsi auttaa mutta leirin lopussa ihan vähän vain liikauttaa kättä. Ihan "normitreenillä" mentiin eli tyhjiä myös mukana, maalimiehet olivat kunnolla piilossa. Maasto joka päivä eri. Mukana myös vetäjä joka tietää kokoajan mitä tapahtuu. Se on aika iso juttu haussa :D



Ovat kyllä molemmat hyviä matkakoiria, täytyy sanoa :D Vetyn sisaruksia näin kaikkia leirin aikana, oikein kivoja koiranalkuja jokainen! Leirin aikana syötiin myös Duken valiokakkua. Leiri oli (jälleen kerran) erittäin antoisa ja mahtavien ihmisten kanssa viettää mielellään aikaa.

Siitä kahden viikon päästä olikin lähtö Kuopion läheisyyteen, Maaningalle. Kouluttajina samat kuin pari viikkoa sitten. ;) Vety teki tottista ja Duke hakua. Dukelle kävi perjantai-iltana esineruudussa jotain, ja se kevensi/ontui perjantai-illan ja lauantai-aamuna mutta kävelyllä meni ohi. Mikä lie. Hierojalla kun käytin pari päivää leirin jälkeen ei löytynyt muita kuin jumeja. No, lauantai-iltanpäivällä otin vain etukulmat kiintorullalla, enempää en uskaltanut. Lauantaina olisi pitänyt tehdä hankalaa treeniä että näkyy virheet, mutta Samppa on meitä nähnyt niin monta kertaa että tietää kyllä koiran. Sunnuntaina tehtiinkin hankaluutta lauantainkin edestä. Toisesta etukulmasta löytö jonka jälkeen tulikin monta tyhjää, ja koiralla meinasi usko loppua mutta onneksi juuri siinä kohdalla olikin sitten maalimies. Loppuun hyvin. Minä itse olin aivan mielissäni sunnuntain treenistä, oli ihan huippua nähdä koira oikeasti tekemässä töitä. Duke hakumies <3 Se niin rakastaa tuota lajia.

(c) Timo Rautio


Vety teki tottiksissa seuraamista ja noutoa... Juu, olen opettanut koiralleni anti-noudon. Päästiin varmaan tästäkin asiasta yli, mutta kovasti täytyy treenata ennenkuin voi sanoa että ongelma on poistettu :D Vety tosiaan heittää etutassulla aika tiuhaan jos ei palkkaa kuulu, ja lisäksi itse kalastelen kapulaa, koira myös peruuttaa kapulan kanssa eikä välttämättä tuo sitä minulle. Hirveen hyvin siis menee.


Jaa ja nyt mulla katosi ainakin 1000 sanaa Vetystä ja Duken hausta ja jälkitreeneistä ja agitreeneistä. Voi perkele. No tiivistettynä: 


  • Vety on tosi ihana pieni rimpula joka on vienyt mun sydämen täysin. 
  • Duken hakutreenit jatkuu Sampan ohjeiden mukaan.
  • Duken jälki meni tosi hyvin, alussa etsi 5min jälkeä muutama kymmenmetri janan jälkeen kun joku mies oli kävellyt siitä. Jaksoi itse etsiä kokoajan, meinasi vain lähteä liian kaus, kun häntä viipotti vajaassa 100 metrissä huusin sen pois ja se jatkoi itse jäljen etsimistä. Jäljellä oli 5 kulmaa, paljon suoraa ilman keppejä. Keppejä 5/5 Pituutta 800m.
  • Agitreenit meni 8kk tauon jälkeen hyvin. Video.
  • Mua ärsyttää tietotekniikka kun se pettää. 
  • Nyt menen ohi aiheen.


Ei kommentteja: