Pitkästä aikaa siis päivitystä meidänkin elämästä! Hurjaa ja aika noloakin että 4 kk on mennyt ilman yhtäkään merkintää...
Mitä meille kuuluu? Kiitos hyvää, NYT. 2 kk takaperin en olisi noin voinut kysymykseen vastata. Koira oli hyvin sairas, lyhykäisyydessään kun siihen vastaan niin vahvana tautiepäilynä on ollut punkin aiheuttama tauti. Duke ontui 3 jalkaa, ei jaksanut liikkua ja käyttäytyminen muuttui hyvin vahvasti 2 päivän sisällä. Lääkäriin menimme tietenkin heti kun pääsimme ja saimme lääkkeet, (antibiootit & kipulääkkeet) ja muutaman päivän päästä oli mieli virkeänä mutta jalat eivät vielä kantaneet. Koko tarinan ja vähän ylimääräistä löytyy piakkoin salatusta blogista jonka aion myös elvyttää taas henkiin. Mitään en salaile tms. mutta en viitsi aivan kaikkea kirjoittaa julkisesti, kaikki jotka kysyvät lukuoikeutta sen myös saavat. Nyt ollaan kuitenkin oltu puolitoista kuukautta ilman yhtään lääkettä ja koira on muuttunut normaaliksi, onnelliseksi ja iloiseksi itsekseen. Täydellinen vastakohta kesäiseen Dukeen joka oli aivan maissa vaikka minä en sitä kesällä tajunnutkaan.
Treenikertomuksia en aivan kaikkia kirjoittele, kesällä käytiin heinäkuu hyvin tiheästi paimentamassa ja hakua treenaamassa, parilla leirilläkin käytiin. 2 x Särkivaaran -leiri, Shepmate's leiri, Patchcoat -leiri sekä oma Attic Angel's -leiri. Kivaa oli ja paljon opittiin. Nyt ollaan päästy treenaamaan vajaa kuukausi, jälkiä ollaan ajettu sekä tottista ja tokoa treenattu. Kunto on luonnollisesti romahtanut täysin (elo- ja syyskuussa 4x 10min lenkkeilyä/pvä) ja olemme pikkuhiljaa alkaneet lenkkeillä enemmän ja nostamaan kuntoa. Nyt menee pari tuntia kahden muun koiran kanssa hyvällä jaksamisella, mutta vieläkään en ole halunnut agilityä, mieluummin liian hyvällä kunnolla treeneihin kuin liian huonolla, se on kuitenkin koiralle niin rankka laji. Kiiminkiin avattiin lokakuun puolessa välissä uusi koirauimala ja ollaan käyty siellä nyt 2 kertaa. Tosi hieno paikka, Duke menee siellä aivan tuhatta ja sataa ja jaksaa ihmeen kauan uida. Toki taukoja pidetään ja tarkkailin Dukea paljonkin ekan kerran jälkeen, Duke ui ensimmäisellä kerralla yhteensä n. 15min, taukoja en tietenkään laske tuohon mukaan. Vähän väsynyt koira oli illalla muttei mitenkään voipunut tms.
Talvi treenataan OKK:lla PK-tottista, ja KASsilla sitten tokoa. Agilityä jossain vaiheessa talvella sitten, nyt kun vielä voi niin jäljestetään, hakuilemaan en tänä vuonna enää Dukea vie, jatketaan sitä sitten ensi kesänä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Odotamme milloin tulee seuraavaa kirjoitusta ;)
1 kommentti:
Voi kauhea :-( Onneksi parempi tilanne! Minä haluaisin lukuoikeuden, jos se tosiaan onnistuu.
Lähetä kommentti