Viime aikoina on taas niin paljon ollut tapahtumia ja menoja ettei ole edes blogia kerennyt päivittämään.. Huono minä! Josko kuitenkin kertoilisin viime viikkojen tärkeimmät tapahtumat, normaalisti ollaan treenattu ja juostu pitkin Oulua.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla, treenattiin normaalisti tokoa maanantaina ja agia tiistaina. Tiistai-iltana oli kuitenkin harvinaisemmat treenikaverit mukana, Mira&Vuk, Marjo&Hypno&Eos, mukana oli myös Hypnon poika Roni&Jani. Treenailtiin sivistyneesti yksi kerrallaan ja jälleen sain kuulla että Duken seuruu näyttää hyvältä mutta tuntuu paskalta. Jenna totesi saman asian edellispäivän tokotreeneissä. Dukehan siis lähtee kaikkien matkaan treeneissä yms. joten näin itsekin miltä se oikeasti näyttää. Oli tosi kiva treenata ja jutella, ajelkaahan Mira&Marjo joka viikonloppu tännepäin! ;) Kuvia ei tietenkään ole yhtäkään.
Saman viikon lauantaina nähtiin sitten Laura&Fanta, satoi räntää ja oli ihan huono keli mutta tehtiin lyhyt lenkki ja tästä on jopa kuvia :D
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla, treenattiin normaalisti tokoa maanantaina ja agia tiistaina. Tiistai-iltana oli kuitenkin harvinaisemmat treenikaverit mukana, Mira&Vuk, Marjo&Hypno&Eos, mukana oli myös Hypnon poika Roni&Jani. Treenailtiin sivistyneesti yksi kerrallaan ja jälleen sain kuulla että Duken seuruu näyttää hyvältä mutta tuntuu paskalta. Jenna totesi saman asian edellispäivän tokotreeneissä. Dukehan siis lähtee kaikkien matkaan treeneissä yms. joten näin itsekin miltä se oikeasti näyttää. Oli tosi kiva treenata ja jutella, ajelkaahan Mira&Marjo joka viikonloppu tännepäin! ;) Kuvia ei tietenkään ole yhtäkään.
Saman viikon lauantaina nähtiin sitten Laura&Fanta, satoi räntää ja oli ihan huono keli mutta tehtiin lyhyt lenkki ja tästä on jopa kuvia :D
Lisää kuvia Kiitos Laura kuvista!
Viikon viimeisenä päivänä oli sitten oman seuran agilitykisat, mentiin kaikki kolme starttia. Ekalta radalta tippui pari rimaa mutta muuten oli oikein kivaa menoa, hyppyrata siis tosiaan tämä. Kumpikin oli hyvällä mielellä, keskittyneesti ja hommat pelitti ihan huipusti. Jäi tosi hyvä mieli tästä radasta varmasti molemmilla! Mä tosiaan päätin että jos lähden kisaamaan niin sitten oikeasti lähdetään ja minä keskityn satasella. Olin ajoissa jokapaikassa, koira oli tällä kertaa häkissä hallissa ja sekin varmasti vaikutti siihen että ennen omaa starttia kerkesin vähän temputtelemaan koiraa kun oli kaikki samassa paikassa, koira, tavarat ja minä. Loppuradat olikin sitten agiratoja ja keskimmäiseltä radalta tipahti meille eka LUVA-nolla! Radalla ei ollut mitään mikä olisi mennyt pieleen tai eri tavalla kuin suunnittelin. Osasin hahmottaa missä koira on milloinkin. Aikaakin jäi -17.73! Voi sitä tunnetta kun tultiin radalta ja oli heti monta ihmistä onnittelemassa. :) Syksyllä oli kauhistuttava agilitymasennus, ajattelin tosissani lopettavani koko homman kun kaikki oli niin vaikeeta ja surkeaa. Koira haki ne esteet mitkä minä halusin jos olin ajoissa kertomassa niitä sille mutta kun en ollut niin se veteli rataa omiin nimiinsä. Activella ollaan treenattu nyt muutama kuukausi säännöllisesti ja eron kyllä huomaa. Vaikka minä en oo ihmeellisesti saanut lisää nopeutta tai koira hidastunut -päinvastoin- mutta nyt me tehdään rataa yhdessä, nautitaan siitä ja minä oon suurimmaksi osaksi ajoissa radalla. Vikalta radalta raapaistiin 15 pointsia. Meitä edeltävä koira oli noussut edelliseltä radalta kakkosiin eikä siitä oltu tietenkään kerrottu joten kun yhtäkkiä huudeltiinkin että "Jenni te ootte seukkina" niin tuli vähän kiire ja ajatukset jäi sinne jonnekin.. Mutta sama se, saatiin eka nolla!
Seuraavalla viikolla tehtiin taas "normaalit" eli maanantaina toko, tiistaina agi, torstaina käytiin treenaamassa itsekseen. Viikonloppuna oli kauan odotettu Juha Oreniuksen koulutus! Mua vähän pelotti kun sain nähdä millainen rata on :D Ihan kamala rata. Olin varma että päästään n. 3 estettä ja sanoinkin siitä Juhalle että ollaan molemmat harrastettu agia vajaa puoltoista vuotta, koira on nuori ja minä oon hidas. Treenit meni kuitenkin odotettua paremmin, Juha tykkäsi Dukesta ja sanoi että tosi hyvin opetettu koira, mahtava estehakuisuus ja minäkin osasin ohjata suurimmassa osassa rataa hienosti, jotkut kohdat olivat vaan tosi hankalia ja niitä piti hinkata. Videopätkää, mukana kaikki väliajat, kommentit yms. Sunnuntaina sama meno jatkui, rata oli nyt hieman sujuvampi, mutta saatiin taas joissain kohdissa vääntää ihan kivasti. Dukea ei haitanneet kovatkaan toistot vaan aina jaksoi samalla draivilla mennä eteenpäin.
Viikolla 17 sitten alkoi uusi ryhmä Activella, ollaan kakkosluokkaisten kanssa samassa ryhmässä. Koutsina on ollut Mikko. Samalla viikolla alkoi KAS:sin TOKO-SM porukan kanssa yhteistreenit. Nyt, viikolla 18 ollaan treenattu tokoa, tokoa ja tokoa. Joinakin päivinä on ollut kahdet treenit samana päivänä, aamulla ja illalla. Viikonloppuna onkin sitten kauan odotettu Lentsun tokokurssi, jee! Ja mikä vielä ihanampaa, tänään on kevään ekat oikeat hakutreenit, jippii! Lupaan ja vannon ettei tule toista yhtä pitkää pätkää päivittämisessä ;)
3 kommenttia:
Duke näyttää liitävän entistä nopsempaa :)
Ohho..Kahdet treenit samalle päivää? Aika rankkaa, koiralle nimittäin...
Veera, joo sille alkaa tulla kontakteille varmuutta selvästi ja ei enää hulmua joka paikkaan vaan menee minne minäkin (melkein aina..)
Anonyymi, aussie on työkoira jonka pitää jaksaa, jaksaa ja jaksaa ja Duke kyllä jaksaa ;) Koirakohtaista, mutta kyllä mun mielestä useimpien aussieitten pitäis jaksaa kevyesti 2 treenit päivässä, toki viikossa pitää olla vaikka yksi lepopäivä mutta ei sekään ole mikään kiveen hakattu sääntö. Kirjoitatko seuraavalla kerralla omalla nimelläsi, vihaan anonyymejä kirjoittajia.
Lähetä kommentti