sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Jotain niin siistiä

Koitan puhelimella näpytellä suurimmat uutiset. 2 viikkoa kokeiden välillä, hakua ei keretty treenata ollenkaan viime kokeen jälkeen. Esineitä kerran. Tottista 6 kertaa.

Tuomarina haussa ja tottiksessa Mikael Kallio ja esineillä Juhani Petäjistö. Aloitettiin maastoilla. Uusi rata meille, oikein kivanoloinen maasto alussa, tasaista mutta vähän ryteikköä. Just sopiva meille niin ei hirtä kaasu kiinni :D Koira työskenteli oikein hienosti, meni sinne minne lähetin, eteni suoraan ja voimakkaasti ja teki hienoja pistoja. Tein lähinnä yliheittoa mutta pari kertaa otin hallintaan keskilinjalla. Ensimmäinen ukko oli 100m kohdalla umpparissa. Seuraava jossain 250m ja vika 300m. Kaksi vikaa ukkoa teki peräkkäisillä pistoilla joten täytyy sanoa että koiran eteneminen oli todellakin tosi hienoa. Loppuradasta oli vasemmalla puolella oikein märkä suo ja oikea puoli tippui vähän alaspäin. Huippu Duketin. Hausta 168p.

Vähän aikaa kerettiin odotella kun sitten kuultiin että Petäjistö arvostelee esineet niin tie vei sitten esineruutumaastoon! Kolme pistoa kolme esinettä, on se perkele kone. Kaikki esineet oli ihan takalaidassa. Vähän joutui risteilemään kun ei oikein tuullut mutta hajut sai kuitenkin. :) Toi vielä oikein nätisti eteen joten esineiltä 30p.

Tästä sitten tottikseen. Hitto että jännitti. Upean maaston jälkeen 72 pistettä riittäis tottiksesta. Saatiin 83p. :) :) :) Ihan kentälle tulosta ja ilmoittautumisesta asti koira oli messissä täysin mukana ja kun suoritettiin ekana ja odotettiin lähtöpisteellä oltiin yhdessä siinäkin. Seuraamisen alussa edisto vähän mutta sitten tiivisti ja teki tähän astisen elämänsä parhaimman seuruun. Kontakti ei tippunut kertaakaan ja koira tosiaan työskenteli ihan mielettömän hienosti <3 Istuminen erinomainen. Maahan ois saanut kuulemma mennä nopeammin, luoksetulo kuitenkin hieno. Vielä erittäin hyvä. Erittäin hyvä. Seisomisessa tuli muutamia askelia, luoksetulo taas tosi hyvä ja varsinkin perusasento! Hyvä.  2 kiloinen oli nätti. Mun heitto vaan oli säälittävän lyhyt ja olis saanut olla nappaus nopeampi. Vähän myös kosketti minua palautuksessa. Olisko ollu hyvä. Hyppynouto hieno, mutta hyppäsi niin estettä hipoen takaisin tullessa että taisi vähän koskettaa vaikkei ponnistanut. Erittäin hyvä. Estenouto erinomainen. Se teki molempiin suuntiin!! Kyllähän se reeneissä mutta kokeessa ei ole noita tehnyt kuin vissiin kerran. Eteenmenossa edisti seuruussa mutta pikkuvikoja kun se meni maahan!! :) :) Paikallaoloon viedessä koira oli tosi hyvällä fiiliksellä ja jäikin sinne hyvin rauhassa. Sitten pari sekuntia paukuista niin nousi ja lähti ravailemaan paria/tuomaria kohti?? Kutsuin sitten luokse. Harmittaa tietenkin kun ei pysynyt mutta koska se reeneissä on tehnyt hyviä paikkiksia ei tämä ole maailmanloppu. Ei tullut yhtään ahdistuneena pois vaan kun puhuin tästä muiden kanssa niin sanoivat että lähti sen näköisenä että nyt vaan kuuluu lähteä.. Oli silti tosi hyvä fiilis kun tehtiin niin hienosti yhdessä liikkeet! Pisteitä tosiaan se 83 ja yhteensä 281p 1-tulos HK3 ja valiokello kilkattaa vähän kovemmin! Aika mielettömän siistiä. Nyt on hyvä mieli. Ei tämä varmasti ole ns. check tms. mutta silti, paljon ihmisiä ja vieras koira parina ja ei palkkaa. Silti koira tekee. Ekan seuruun suoran jälkeen tuntu että nyt me tehdään ihan aikuisten oikeasti yhdessä. <3




Ei kommentteja: