sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

"Aika säpäkkä pakkaus"


 Duke kävi tänään MH-kuvauksessa Maaningalla, kuvaajina toimivat Jorma Kerkkä ja Kai Tarkka. Pidemmittä puheitta, isken pöytään heti tulokset.

1a KONTAKTI tervehtiminen 4, ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen.
1b KONTAKTI yhteistyö 4, lähtee mukaan, kiinnostuu TO:sta.
1c KONTAKTI käsittely 3, hyväksyy käsittelyn.

 Duke oli aika into piukeena mutta malttoi kuitenkin olla aika rauhassa.

2a LEIKKI leikkihalu 4, aloittaa nopeasti, on aktiivinen.
2b LEIKKI tarttuminen 3, Tarttuu viiveellä tai etuhampailla.
2c LEIKKI puruote ja taistelyhalu 1, ei tartu.

 Aika laimeeta Dukelta, ja se odotti viimeisessä osiossa selvästi vapautusta että pääsisi tarttumaan leluun. TO sanoo aika lopussa että "ei kiinnostanut leikki" mutta videolta kyllä selvästi näkee että koira olisi tulossa, ei vain tajua saavansa mennä sinne, yleensä se tuommoisessa tilanteessa iskee kiinni kuin paraskin malinois :D

3a TAKAA-AJO 1 kerta 4, aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, jarruttaa saaliilla.
3b TARTTUMINEN 1 kerta 2, ei tartu, nuuskii saaliista.
3a TAKAA-AJO 2 kerta 4, aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, jarruttaa saaliilla.
3b TARTTUMINEN 2 kerta 5, tarttuu heti, pitää saalista suussaan väh. 3 sekuntia.

 Tämä oli jo tutumpaa Dukea, se oli aivan innoissaan kun näki että joku liikkuu sen naaman edessä. Yleisö teki tuuletuksia että jes, viimeinen ja ainut koira joka teki loppuun asti tämän.


4 AKTIVEETTITASO 3, tarkkailevainen ja pääasiassa rauhallinen.Yksittäisiä aktiviteetteja.

 Duke lähinnä maisteli lunta ja pyörähti kerran maassa. Muuten odotteli vain jotain tapahtuvaksi.


5a ETÄLEIKKI kiinnostus 4, kiinnostunut, haluaa lähteä perään. Yksittäisiä lähtöyrityksiä.
5b ETÄLEIKKI uhka/agressio 1, ei osoita uhkaelkeitä.
5c ETÄLEIKKI uteliaisuus 5, saapuu avustajan luo ilman apuja.
5d ETÄLEIKKI leikkihalu 5, tarttuu, vetää vastaan, eikä irrota.
5e ETÄLEIKKI yhteistyö 5, kehottaa myös passiivista avustajaa leikkimään kanssaan.

 Tämä oli vielä lähempänä normaalia Dukea, nyt näkyi aikalailla normaali leikkiminen ja juuri tuommoinen se on, jos ei joku leiki sen kanssa se hakee jonkun joka leikkii. Ihanan rohkeasti meni avustajan luo.


6a YLLÄTYS pelko 2, kyykistyy ja pysähtyy
6b YLLÄTYS puolustus/agressio 2, osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä.
6c YLLÄTYS uteliaisuus 4, menee haalarin luo kun ohjaaja on edennyt puolitiehen.
6d YLLÄTYS jäljellejäävä pelko 1, ei minkäänlaisia temponvaihteluita tai väistelyitä.
6e YLLÄTYS jäljellejäävä kiinnostus 3, pysähtyy ja haistelee väh. 2 ohituskerralla.

 Tämä oli ihana. Duke hyppi haalarin päälle ja ohikävelyssä meni haalarin jalkojen välistä, perus-Duke. Ei ainakaan pelottanut.


7a ÄÄNIHERKKYYS pelko 3, tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan.
7b ÄÄNIHERKKYYS uteliaisuus 5, menee räminälaitteen luo ilman apua
7c ÄÄNIHERKKYYS jäljellejäävä pelko 1, ei minkäänlaisia temponvaihteluita tai väistelyjä
7d ÄÄNIHERKKYYS jäljellejäävä kiinnostus 1, ei osoita kiinnostusta.

 Räminä aiheutti hilpeyttä yleisössä kun Duke meni niin rohkeasti katsomaan että mikäs täällä on ongelmana :D Ei se edes muistanut koko hommaa, vaan showmies kun on piti pyörähtää lumessä yleisön edessä taas..


8a AAVEET puolustus/agressio 3, osoittaa useampia uhkauselkeitä pidemmän ajan kuluessa.
8b AAVEET tarkkaavaisuus 4, kontrolloi ja/tai käsittelee aaveitä, lyhyempiä taukoja.
8c AAVEET pelko 1, pysyttelee ohjaajan edessä/sivulla.
8d AAVEET uteliaisuus 5, menee katsomaan ilman apua.
8e AAVEET kontaktinotto aaveeseen 5, intensiivistä kontaktin ottoa aaveeseen. Voi esim. hyppiä.

Eipä paljon nämäkään pelottaneet lopussa, alussa toki piti viran puolesta puhista hännän heiluessa. Oli vähän erinäköistä kuin jos olisi oikeasti tosissaan :D


9a LEIKKI leikkihalu 4, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen.
9b LEIKKI tarttuminen 5, tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista

Nyt leikki kunnolla.


10 AMPUMINEN 4, keskeyttää leikin/passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä/laukauksia kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen.

Tuomari sanoi että ei varsinaisesti pelännyt mutta tähän kannattaa puuttua jo nyt ja olla tarkkana vastaisuudessa ampumisen kanssa. Puhuttiin tästä vähän aikaa ja kerroin Kerkälle että luultavasti syy olen minä, mun kehonkieli muuttuu aina paljon jännittyneemmäksi ja hengitys tiheentyy vaikka yritän olla rento ja ottaa asian leikin kannalta. Ei vain onnistu, jos ohjaaja on paukkuherkkä niin pitäisi varmaan ottaa joku muu Duken kanssa leikkimään nämä alkuharjoitukset. 


Videota löytyy täältä ja täältä.

Yleisesti ottaen kun katsoo videoita ja muistelee mitä Duke missäkin välissä teki, oli se muka aikuismainen mutta maassa on aina pakko pyöriä, lunta maistella ja olla mahdottoman iloinen. Minkä sille voi kun on vaan niin positiivinen asenne? :D Duke ei paineistunut missään vaiheessa kuvausta, laukauksissa se palautui normaaliksi melkein heti. Tuomari sanoikin tosiaan tarkalleen näillä sanoilla heti aluksi: "no joo, onhan se aika säpäkkä pakkaus" ja puhui mm. siitä miten sille ei jäänyt mitään pelkoja mitään kohtaan, se oli erittäin rohkea ja avoin kaikkea kohtaan ja puruotteesta mainitsi että alussa tuli joku oikosulku eikä lähtenyt leikkimään avustajan kanssa. Tuli kuitenkin purusta selvä kuva esim. siinä vaiheessa kun oli etäleikin vuoro ja Duke leikki kovasti avustajan kanssa siellä. Yksi kommentti jäi minulla mieleen selvästi: "on koirassa niin paljon tavaraa että meinaa kompastua omaan nokkeluuteensa" mikä on niin totta Dukesta, se luulee aina tietävänsä kaikista parhaiten. :D Kysäisin myös siitä millaisia Duken tulokset ovat verrattuna muihin aussieiden tuloksiin ja sain vastaukseksi että "nykyään näistäkin yritetään saada seurakoiria mutta tämä koira ei ole todellakaan mikään seurakoira, selvästi keskiarvoa korkeammalla  säpäkkyydessä ja oikeastaan kaikessa muussakin." 
   Mulla jäi itsellä tosi hyvä fiilis tästä kuvauksesta vaikka Duke laukauksiin reagoikin, se on vaan mun omaa typeryyttä ja sen voi aika helposti poistaa (kunhan itse muistaa hengittää!).. Kotona se on ollut aivan normaali ja matkalla kun pysähdyttiin tuli häkistä sama koira minkä aamulla sinne pakkasin.

3 kommenttia:

Oona kirjoitti...

Me ollaan tehty noita laukauksia kaikille meitin koirille niin että itelläni on kuulosuojaimet päässä, niin en kuule sitä laukausta tai säpsähdä :D

Sanni kirjoitti...

Hyvä Petteri <3 Ja ei muuta ko laukauksia harjoittelemaan :D

Jenni kirjoitti...

Joo näin tehdään, laukauksia vaan kuulosuojaimet päässä :D