tiistai 22. helmikuuta 2011

maanantai


 Eilen maanantaina duunailtiin kaikennäköistä Duken kanssa, ensin mentiin bussilla Karon&Napan luokse Talvikankaalle, (Duke inhoaa busseja) eli hyvää reeniä siis. Lähdettiin heti metsään että saa koirat laukkailla ja leikkiä. Oltiin edetty jo vajaa tunti kun yhtäkkiä kuuluu aivan järkyttävä huuto ja ulina.
 Nappa kun on islanninlammaskoira niin sillä on kaksoiskannukset, ja sen takatassu oli jääny Duken puolikuristavaan pantaan kiinni. :( Duke ei meinannut saada henkeä ja Nappa oli aivan hätääntynyt. Tulihan siinä sitten kiroiltua kaikki suomen kirosanat ja pari muutaki, ei saatu niitä irti niin piti soittaa karon vanhemmille että tuokaa jotku isot sakset.
 Puoli tuntia me siinä saatiin niitä pitää kiinni ennenkuin apu tuli, ja senkin jälkeen vielä varmaan vartti kun ne oli niin tiukassa. :(
 Onneksi ei tullut kummallekaan mitään vaurioita, ja sisällä ne jo leikki. Päästiin siis säikähdyksellä! :)

 Puoli tuntia kerkesin lämmitellä, ennenkuin lähdin sitten hiukkikseen hallille. Kolme varttia kun tuli siellä hangessa istuttua... :D

 Mentiin siis pääasiassa siedättymään sille että Duken ei tarvitse kiljua kun muut agittaa, päästiin mekin sitten aina välillä jotain tekemään :)
Klo. 21 alko hallissa nätö ja Sanni sitten siihen että menkääpä Duken kanssa tuonne. -Mee ite ja niin se Sanni sitten meni Duken kanssa, voi että kun oli hienosti!! Todistusaineistoa:





 Tänään uusi yritys Nappan&Karon kanssa lenkkeilyn merkeissä, ja kukaan ei jäänyt kiinni minnekään! :D 



 Jes huomenna on toko! :)

2 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Duketsu on niin hulivili että suosittelen aina leikkejä ilman pantaa ;) Ja vautsivau miten hienosti hän seisoo. Kyllä siitä vielä puudeli tulee. Napalla on ihan mahtava turkki kasvanut :)

Jenni kirjoitti...

Napalla tosiaan on kyllä turkki kasvanu, en meinannu aluksi uskoa kun ei olla nähty pitkään aikaan :D
Mä teen niinku hallilla sanoin, jätän kaikki agit ja tokot, PK-hommista nyt puhumattakaan ja kierrän vaan näyttelyitä ;D haha, taitais koiralla mennä hermot :D